taidelahja

  • Uuden alku

    Hyvää Uutta Vuotta Sinulle! Joillekin meistä uusi vuosi tuo tullessaan ihmeen, uuden pienen vastasyntyneen ihmisen muodossa. Pikkuinen mullistaa perheensä, monella tavalla. Vastuu, väsymys, ehkä huoli toisessa vaakakupissa, mutta toisessa ilo, kiitollisuus, ihmetys. Kasvava pyykkimäärä on arkinen seuraus perheen kasvamisesta. Reilut kaksikymmentäkuusi vuotta sitten meidän perheen pyykkinarulla saattoi näyttää tältä: Jokainen perheenjäsen on kuvassa edustettuna. Maalaan…

  • Lumileikkiä

    Kun pienten koululaisten askartelukerho päättyi viime viikolla ja tulimme ulos, satoi valtavia lumihiutaleita. Voi sitä onnen määrää, kun lapset yrittivät saada suuhunsa hiutaleita suoraan ilmasta! Ja heti sunnittelivat lumiukkoja, lumilinnoja, pulkkamäkeä, hiihtämistä … Itse nautin lumen tuomasta valoisuudesta, kenkien narinasta lumessa ja kauniista, puhtaista maisemista. Ja ihmettelen, miten jokainen lumihiutale voi olla erilainen? Innostuin myös…

  • Pieni pala kesää kehyksissä

    Huvikseni laskin ne. Valokuvat kesänäkymästäni meren äärellä. 180 kpl kännykässä! Siis kaikki tältä vuodelta, tältä kesältä. Vähän hölmöä, ehkä? Mutta samalla ihanaa, että voi olla niin monenlaisia valaistuksia, säitä, auringonlaskuja … Että sama maisema aina vaan voi vangita katseeni, saada huomioni. Kerta toisensa jälkeen, aamuisin, päivisin, iltaisin, ja huolimatta siitä, olenko sonnustautunut vanhaan talvitakkiin ja…

  • Onnea ylioppilaalle ja ammattiin valmistuvalle

    Tulevalla viikolla vietetään monia iloisia ylioppilas- ja ammattitutkintojuhlia. Onnea kaikille -ja kaikkea hyvää kaikkeen uuteen, jota tulet tulevaisuudessa kohtaamaan! Ja sinulle, joka et vielä valmistunut, toivotan tsemppiä ja voimia jaksaa vielä vähän, uudestaan! Muutamia esimerkkejä edellisvuosien ylioppilaiden onnittelumaalauksista

  • Katse kohti kevään juhlia

    Nyt Soma Shopissa Kaisi Artilla mininäyttely 14.4.25 saakka, yhdessä Emilyn korun kanssa! Tarjolla kortteja ja lahjaideoita kevään juhliin, esimerkiksi äidille äitienpäivänä, ylioppilaalle tai ammattiin valmistuvalle. Emilyn korulta esillä kauniit ja kätevät silmälasinauhat japanilaisista lasihelmistä, lukulaseille tai aurinkolaseille. Lahjaksi tai itsellesi. Myös ihanat korvakorut eri väreissä. Kaisi Art esittelee keväisen onnittelukorttivalikoiman. Kevättalven lumikellot, tulppaanit eri versioissa…

  • Aikuisiakin syntymäpäiväsankareita!

    Viime aikoina olen saanut maalata useamman onnittelumaalauksen vähän varttuneemmille syntymäpäiväsankareille. Moneen ikävuoteen elämää mahtuu monen moista,  ja onnittelumaalaukseen mahtuu mukaan muutama päivänsankarin henkilökohtainen kiinnostuksen kohde.  Kuinkahan monta paria villasukkia hän kutoo vuodessa? Tai kuudessakymmenessä vuodessa? Tee oma tilauksesi tästä: https://kaisiart.fi/product/syntymapaivamaalaus-lapselle/